[DX] Radio ELVI lopetti lähetinongelmiin
[Date Prev][Date Next][Thread Prev][Thread Next][Date Index][Thread Index]

[DX] Radio ELVI lopetti lähetinongelmiin



RADIO ELVI VAIENNUT TÄLLÄ ERÄÄ

Kainuun elokuva- ja videoyhdistyksen eli ELVIn lasten ja nuorten 
viestintäleiri pidettiin 3.-8.6. Vuolijoen kunnan Kuusirannassa 
Kainuussa. Leirille osallistui tänä kesänä noin 100 henkeä, joista 
noin 20 kuului radio-ohjelmia tuottaneeseen radioryhmään. Radioryhmän 
ohjaajina toimivat DJ:t Ola ja Rema. Radio ELVIn pääoperaattorina oli 
OH8UV Markku Korhonen apunaan OH8HDL Tanja Kemppainen. 
Ohjelmatuotanto oli tänä kesänä ehkä ammattimaisempaa kuin koskaan 
ennen. Tasatunnein toimitettiin uutiset ja leiriläiset juonsivat 
musiikkipitoisia ohjelmiaan lähes kellon ympäri. Lisäksi Radio ELVI 
myi mainosaikaa toiminnan rahoittamiseksi. Ilman sponsoreita Vuokarin 
lähettimen käyttö olisi ollut mahdotonta.

Ensimmäistä kertaa käytössä oli kaksi FM-lähetintä. Vuolijoen 
perinteisen 90,0 MHz:n lisäksi ohjelmaa releoitiin Vuokatin 
varalähettimen kautta taajuudella 101,2 MHz. Vuolijoelle Digitalta 
vuokrattu 250 watin lähetin oli todettu jo Helsingissä rikkinäiseksi. 
Tästä syystä ELVI sai käyttöönsä 400 wattisen lähettimen Vuolijoelle. 
Tätä Vuolijoen lähetintä oli vaivatonta kuunnella ainakin Oulujärven 
rannoilla ? Vuolijoelle, Paltamossa, Kajaanissa ja Vaalan 
Manamansalossa. Digitan 400 wattisessa alkoi esiintyä 
kuumenemisongelmia pitkin viikkoa, ja lähetintä jouduttiin välillä 
pitämään suljettuna 10-15 minuutin tauoilla. Leirin viimeisenä yönä 
eli perjantaina 8.6. noin klo 1 aikaan lähetin ?sanoi työsopimuksen 
irti? ja savusi toimintakelvottomaksi. Radio ELVI ei tämän jälkeen 
pystynyt lähettämään signaalia myöskään Vuokattiin, jossa ohjelmaa 
oli releoitu. Viimeisenä keinona yritimme hankkia perjantai-iltana 
jostakin 5-elementtisen FM-antennin, jolla Vuokatissa olisi pystytty 
sieppaamaan Vuolijoen noin 15 wattinen signaali.

Vuokatin 1kW:n lähetin 101,2 MHz kuului etelässä linjalla Kiuruvesi ? 
Nurmes ja pohjoisessa linjalla Pudasjärvi ? Suomussalmi. Lännestä 
emme ole vielä saaneet kuuluvuusraportteja. Tiettävästi kauimmainen 
kuunteluhavainto tehtiin peräti Savonlinnassa asti, jonne kertyy 
Vuokatista matkaa noin 250 km. Kaikkia aseman kuulleita pyydetään 
lähettämään kuuluvuusraportteja osoitteeseen: Radio ELVI, c/o Markku 
Korhonen, Rinnetie 12, 88300  Paltamo. Oikeisiin raportteihin 
vastataan värikkäällä QSL-kortilla. Asemalla on pidetty koko leirin 
ajan lokikirjaa, joten raporttien tarkistaminen on vaivatonta. Myös 
nauhoitukset kiinnostavat pääoperaattoria. 

Vuokatin radiomaston huippu sijaitsee 616 metriä merenpinnasta, joten 
Radio ELVIn kuuleminen Pohjois-Suomea kauempana on ollut täysin 
mahdollista. Tosin FM-antennit ja FM-vara-antennit sijaitsevat tätä 
alempana. Pääoperaattori OH8UV joutui itsekin antennin asennushommiin 
Vuokatissa. Hän kiipesi 35 metrin korkeuteen turvavaljaisiin 
puettuna. Vuokatin radioaseman kauimmas näkyvä osa on 
teräsputkirakenteinen 323 metriä korkea masto, johon on sijoitettu 
TV-, radio- ja ohjelmansiirtoantennit. Huoltohissillä korjausmiehet 
pääsevät noin 200 metriin. Vuokatinvaaran lähetinkeskus valmistui 
vuonna 1976. 

Teknisten ongelmien takia tällä kertaa ?höpinäukot? Hanski ja Ape 
eivät voineet tarjota kuuntelijoille perinteistä ?DX Radio Day? ?
ohjelmaa. Olisi toki ollut mukavaa rupatella suorassa 
puhelinlähetyksessä muiden kaukokuuntelijoiden kanssa ELVIn 
kuuluvuudesta ja vähän muistakin dx-kuunteluun liittyvistä aiheista. 
Radio ELVIn väki kiittää kuuntelijoita ja raportoijia ! Tapaamme 
mahdollisesti viimeistään ensi kesänä radioaalloilla. Toivottavasti 
tekniikka pelaa silloin ja ?höpinäukot? pääsevät taas vauhtiin.


73?s HAR


******* Hannu Romppainen, Paltamo, FINLAND ***
******* www.paltamo.fi/~oh8uv/radioelv.html***

...............................................
Oma sähköposti aina käytössä! http://luukku.com


_______________________________________________
DX mailing list
DX@xxxxxxxxxxxxxxxx
http://www2.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

Copyright (c) Hard-Core-DX.com

Permission is granted to copy, distribute and/or modify this document under the terms of the GNU Free Documentation License, Version 1.1 or any later version published by the Free Software Foundation; with no Invariant Sections, no Front-Cover Texts, and no Back-Cover Text. A copy of the license is available in http://www.gnu.org/copyleft/fdl.txt.