Kyllästyneenä DX-kuuntelun uutisryhmän nykyiseen
tasoon lähetin ihan kokeeksi muutaman kuunteluvihjeen kyseiseen ryhmään
höystettynä kommentilla poliisiradion kuuntelun soveliaisuudesta kyseiseen
uutisryhmään. Kerroin kuunnelleeni R PAKISTANin englanninkielisiä uutisia. Joku
"DX-kuuntelija" kertoi suurinpiirtein näin: Pakistanin tapahtumia voi seurata
paljon helpommin televiosta! Eikö tämä mene jo komedian puolelle. Onneksi
mm. Matti Ponkamo, Tero Toivonen ja Ilpo J. Leppänen ymmärsivät mistä
DX-harrastuksessa on kysymys.
Tänä aurinkoisena melkein jo keväisenä päivänä
kokeilin yläbandeja, mm. 13 metriä oli hienosti auki. Asemia tarttui haaviin
ihan mukavasti, esim. 21600 kHz BSKSA RIYADH lähetti ranskaksi 1400 UTC.
Taajuudella 21597,59 kHz mölysi UAE RADIO, DUBAI! Onko asema todella driftannut
taajuudelta 21605 kHz?! Aina kun yritän, kuulen myös tämän erikoisen
aseman, jonka olen joskus vihjannut olevan MALAYAN VOICE. Joidenkin lähteiden
mukaan oikea nimi on MILLENNIUM VOICE. Taajuus on 21550 kHz ja arabiankielisessä
idissä viitatataan takuuvarmasti Afrikan sarveen. Jännä juttu, arabiankielisen
idin jälkeen seuraa välittömästi myös ID englanniksi. Lopetti 1330 UTC,
aloitus on muistaakseni tuntia aikaisemmin. Kuka tietää tästä mystisestä
yrittäjästä jotakin?! Aseman lopetettua 1330 UTCtaajuudella 21550 kHz, taajuuden
kunkku oli VOZ CHRISTIANA Chilestä.
Kaikille oikeille DX-harrastajille oikein rattoisaa
viikonloppua!
73´s Jouko JKH
Mälikkälä/Turku
|