Erittäin hyvää keskustelua, kiitoksia herrat!Yritän tiivistää vastauksiani yhteen mailiin lukijoita säästääkseni ja turhia pitkiä lainauksia vältellen. Tässä mailissa on kommentteja lähinnä HPI:n ja JLN:n viimeisimpiin maileihin tällä listalla.
Loki-ohjelman valikot aseman poimimiseen (JLN):Tämä on ollut mielessäni, mutta ei ole kärkipäässä työlistalla. Maiden valintaan tällainen pulldown menu on tulossa kuitenkin kohtapuolin. Asemien puolella tuollainen olisi mahdollista, ja varmaan jonain päivänä tapahtuukin, mutta vaatii tuon laajan asematietokannan ja sille ylläpitäjiä.
Toimittajien työn vähentäminen (JLN):Haluaisin korostaa, että Online Log ei ole syntynyt toimittajien työn vähentämiseksi. Toki se tulee samalla, mutta ei ole päätarkoitus. Päätarkoitus on kuuntelijoiden palveleminen: lokausten nopea julkaisu, tiedon välitön saatavuus ja kuuntelijoiden auttaminen itse kuuntelutilanteessa. Eräänä aamuna mm. seurasin kun eräs lokaaja lisäsi asemia kantaan lähes reaaliajassa (kiitos!). Jos ei ihan reaaliaikaiseen lokaustiedon levitykseen vielä päästä, niin aika helppoa olisi päästä esim. tilanteeseen missä edellisen vuorokauden asemat ovat jo nähtävissä yhdestä paikasta (ei siis tarvitse poimia eri maileja, webbisivuja jne). Eli seuraavan iltapäivän/illan/yön/aamun kuuntelutilanteessa sinulla olisi jo printtaukset edellisen päivän nappauksista -- parhaassa tapauksessa jopa siis minuuttien sisällä aseman kuulumisesta.
Toinen merkittävä parannus on tilastoinnin helppous. Parilla klikkauksella pystyt esim. hakemaan tietyn maan tai taajuuden asemat, kunhan ne on tietokantaan lokattu. Paperiversiona tämä vie paljon aikaa ja vaatii paljon työtä sen kasaamiseen. Tässäkin motiivina on kuuntelijoiden palveleminen, ei tilastonikkarin työn helpottaminen -- vaikka se siinä sivussa tuleekin :-)
Lokiformaatit & "lokiuudistus" (JLN):Lokiformaatti on yksi pienimmistä ongelmista Online Login kanssa. Tieto on talletettu tietokantaan kukin tietue omassa sarakkeessa, osa jopa ns. "joined table":ja käyttäen (esimerkki (tulossa jahka pulldown menut maille toteutettu): aseman maan ITU-koodia ei talleteta sellaisenaan lokaukseen, vaan ainoastaan referenssinumero, joka viittaa toisen kannan tietueeseen, joka kertoo mistä maasta on kysymys). Tämä mahdollistaa sen, että pienellä muutoksella esimerkiksi lokiformaatti voidaan muuttaa haluamaksi. Voidaan esimerkiksi siirtyä käyttämään maan nimestä ITU-koodiin, sarakkeet voidaan laittaa eri järjestykseen jne. Online Logiin on tulossa osio, missä voit valita oman mieluisasi lokiformaatin eikä kaikkien pidä tyytyä yhteen kiinteään formaattiin. Koska on kuitenkin kyse maailmanlaajuisesta palvelusta ohjelmiston pitää pystyä tukemaan mitä kummallisempia lokiformaatteja ja tulostusasuja (ja kukin saa valita omansa).
Word yms formaatit suoraan Clusiveen:On tietysti jokaisen oma asia, mitä formaattia/muotoa haluaa lokausten lähettämiseen käyttää. Online Login käyttämiseen on tietysti kynnys uuden ohjelman käyttämiseen, mutta toivottavasti ei liian korkea. Etujen pitäisi kuitenkin kompensoida "lisävaiva"?
Peditionlokit (JLN):Tähän olen aina sanonut, että johonkinhan ne lokaukset on naputeltava (yksi kerrallaan) joka tapauksessa; teet sen sitten Wordilla tai Online Logilla. Jos teet Wordilla, niin joudut myös koordinoimaan peditionkaverisi kanssa lokien yhdistämiset, tiedoston lähettelemisestä edestakaisin, jne. Online Logilla (jahka peditionnimimerkkitoiminto on valmis) pystyy jokainen peditionisti syöttämään/muuttamaan/hävittämään lokaukset mistä tahansa (kotoa, töistä, suoraan peditionilta) ja milloin tahansa.
Lapin lokien karsiminen Clusivesta (JLN):Karsimista täytyy tehdä joka tapauksessa (ei-Clusivelaiset, ulkomaalaiset, utility?). Lapin peditionlokausten karsiminen ennen Clusivetulosteen ottoa on helppo tehdä. Ainakin minä (ja varmaan moni muukin) haluasi nähdä peditionsaavutuksia nopeammin kuin toimitusjaksot Clusivessa mahdollistaa.
Väliaikatuloste Clusiveen (JLN):Se on enemmän tai vähemmän nähtävissä jo uusimmassa Online Logissa esim. katsomalla viimeisen 30-päivän lokia. Siitä pitää vielä tehdä karsintaa, jonka teen juuri ennen Stopdatea ja laitan sinulle tulosteen emailitse. Mikä muuten on Clusiven tarkka Stopdate? Nykyisellä tietotekniikan ajalla päivän tarkkuus ei ole riittävä... onko se keskiyö ko. päivänä? Minulle sopisi ainakin hyvin, sillä se olisi täällä 14.00 lauantai-iltapäivänä (ellen sitten ole golfkentällä juuri silloin -- alustavasti on ollut puhetta).
Lokipoliisi (HPI):Tämä on ihan kehittämisen arvoinen asia. Nythän poliisina voi toimia joko lokaaja itse tai allekirjoittanut. Ei olisi kuitenkaan vaikeaa lisätä näitä editointioikeuksia muillekin jos tietyt ehdot täyttyvät. Esimerkiksi: poliisi = "HPI" jos kategoria == "FM" && kuuntelijanmaa == "suomi".
Muutoksien huomaaminen (HPI):Tämä on työn alla. Jo nyt minulle tulee sähköpostitse kaikki muutokset. Tätä pystyy laajentamaan niin, että sähköpostia tulisi myös lokaajille, lokipoliiseille ja muille, jotka niin haluavat. Voisi olla mahdollista (samaan tapaan kuin em. lokipoliisin määrittämisessä), että pystyt valitsemaan omassa profiilissasi mitä maanosaa/maata/taajuutta yms. haluat seurata ja kaikki lisäykset/muutokset/poistot lähetettäisiin sinulle sähköpostitse.
Paperijulkaisujen tulevaisuus (HPI):Päätelmäsi olivat sinun omia. En minä sanonut että ne häviäisivät :-) Minun mielestäni paperijulkaisujen tulisi keskittyä siihen, missä ne pystyvät edelleen kilpailemaan ja palvelemaan lukijoita. Hesari pystyy vielä tiheällä ilmestymistahdilla palvelemaan myös ajankohtaisen tiedon välittämisessä, mutta pystyvätkö Clusive tai Radiomaailma? Aikanaan kun ei nopeampiakaan tapoja ollut, viikon vanha lokaus oli vielä ajankohtainen ja siihen tyydyttin. Radiomaailma ei pysty tähän ja siksi meillä on Clusive.... palvelemaan tätä ajankohtaista tietoa (uutisia/lokeja). Nykyään nämä eivät kuitenkaan pysty kilpailemaan nykymedioiden kanssa, missä ajankohtainen tieto saattaa olla julkaistu minuuttien ja useimmissa tapauksessa jo päivän sisällä. Eli mielestäni paperijulkaisujen valtteja ovat artikkelit, kilpailut tai esim. QSL-palstat yms. ei aivan ajankohtaiset asiat (kuten esim. uutiset, lokit, keskustelu). Esim. tämän keskustelun käyminen paperijulkaisussa olisi vienyt n. vuoden? Paperijulkaisut eivät siis ole välttämättä häviämässä, mutta muutoksilta ei voida välttyä.
Lokauksien "hakkaaminen" Online Logiin (HPI):Systeemin tekniset tiedot: Apache web palvelin, PHP 4.3.3 & MySQL tietokanta (Wordia ei tämän palvelun toteuttamisessa ole käytetty). Jokainen lokaus, jonka näet viimeisen parin kuukauden ajalta on kuuntelijan itsensä syöttämä webin kautta. Viime vuoden keskiaalto/lyhytaaltotilasto on ladattu MR:lta saamasta Excelistä.
OFF-line tietojen syöttö:Ei onnistu vielä, mutta tätä on kysytty aikaisemminkin. Jonain päivän systeemiin tulee ominaisuus, jolla voit sähköpostitse lähettää lokauksia ja ne menisi automaattisesti tietokantaan. Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäisenä tärkeysjärjestyksessä.
Aseman nimen muuttuminen/vanhan häviäminen:En ole ihan varma ymmärsinkö tämän kysymyksen. Käytännössä tämä kai merkitsee kahta eri lokausta? Yksittäisiä lokauksia voi muuttaa ainoastaan lokauksen tekijä ja tulevaisuudessa ideoimasi lokipoliisi.
Haluaisin kiittää vielä kerran näistä erinomaisista kommenteista ja keskustelusta -- olen saanut paljon kehittämisen arvoisia ideoita. Lisääkin otetaan mielellään vastaan ja keskustelu jatkukoon. Muistakaa se tärkein asia: tämä palvelu on toteutettu kuuntelijoiden palvelemiseksi ja palvelusta pitää tehdä sellainen kuin kuuntelijat haluavat (ei yksinomaan lokitoimittajat tai tilastonikkarit). Sen vuoksi kehittämisideat, jotka palvelevat tätä tarkoitusperää on erittäin toivottavia.
73! Risto
Attachment:
smime.p7s
Description: S/MIME Cryptographic Signature
___________________________________________________________________________________ Tsekkaa HCDX:n uusi www sivu: http://www.hard-core-dx.com/ ----------------------------------------------------------------- DX mailing list DX@xxxxxxxxxxxxx http://dallas.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://dsl.org/copyleft/dsl.txt