Re: [DX] Keskiaaltotesti 2003
[Date Prev][Date Next][Thread Prev][Thread Next][Date Index][Thread Index]

Re: [DX] Keskiaaltotesti 2003

Moi,
Viime vuoden keväällä järjestettiin TreDXK:n toimesta MW-testi, jonka tuloksia esiteltiin Kouvolan kesiksessä. Tarkempi yhteenveto on edelleen kirjoittamatta RMaan. Osallistujamäärä ei ollut kovin suuri (noin kymmenkunta) mutta selviä eroja saatiin länsirannikon ja manner-Suomen välille, erityisesti britti- ja IB-taajuuksilla. Tosin länsirannikon peditionisteilla oli paremmat antennitkin. Myös Pohjois-Suomessa oli muutama kuuntelija, mm. JVH Saariselällä asti, ja pohjoisessa arabit ja Venäjä hallitsivat 9-taajuuksia.
 
Testi ei yltänyt aivan samanlaiseen yleisömenestykseen kuin ARK:n (muistaakseni 1984?) Clusiven puitteissa pitämä testi. Idea on kuitenkin hyvä ja kehittelemisen arvoinen jatkossakin. Yritän työstää jonkinlaisen raportin tuloksista, vaikkakin testistä on kulunut jo aikaa.
 
VJR
 
----- Original Message -----
Sent: Saturday, July 10, 2004 9:29 PM
Subject: [DX] Keskiaaltotesti 2003

Morjens,
 
jonkin aasinsillan kautta juolahti mieleen viime vuonna järjestetty keskiaaltotesti, muistaakseni TreDXK:n toimesta.
Enkä muista nähneeni tuloksia missään - vai onko jäänyt huomaamatta?
 
Mikä on sen tulostilanne/loppuraportti?
 
73's,
ARK

___________________________________________________________________________________
Tsekkaa HCDX:n uusi www sivu: http://www.hard-core-dx.com/
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
DX@xxxxxxxxxxxxx
http://dallas.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://dsl.org/copyleft/dsl.txt