[DX] 12.-13.1. kelit Re: 1510:n na-asemat
[Date Prev][Date Next][Thread Prev][Thread Next][Date Index][Thread Index]

[DX] 12.-13.1. kelit Re: 1510:n na-asemat



Juu, keli senkun paranee, ja edelleen Boulderin K-indeksi näyttää nollaa
tai ykköstä.
Eilen jo illalla klo 20 jälkeen alkoi tunkea jenkkejä, mm. 1500 WLQV ja
1410 WPOP.  Aamulla heräsin klo 0330Z jolloin eurosplashit olivat aika
aika voimakkaita.  Keliuippu oli auringonnousun aikaan 0600-0730Z - sitten
oli pakko lähteä töihin, vaikka asemaa tunki edelleen bandilla.
Kun olen valitellut ettei etelässä tahdo löytyä uusia asemia niin nyt
tuli kolme kerralla, paras ehkä 1200 WCHB Taylor, MI.
Kelin suunta oli Ontario ja Michigan, myös NY, MA, IL olivat vedossa,
mutta lännestä ei tänä aamuna kuulunut mitään.  Pari kuubalaista oli
W-jenkkien seassa.  Uskaltaisin väittää, että Ontariosta kuului tänä
aamuna vaatimattomalla antennillani 3/4 Koje-listaan merkityistä asemista,
ehkä jopa lähes kaikki.
Hieno juttu, että Koje on nykyään netissä.  Muutoin kuuntelu olisi
aikamoista hakuammuntaa.
Aamun saldo on OLL:ssa, mutta pari taajuutta vaatii nauhahöyläystä.
Näin hyvillä keleillä on asemia varmasti kuulunut ympäri Suomea  - mitä
kuului?

JM

On Fri, 13 Jan 2006, Tarmo Kontro wrote:

> Moro!
> Nyt kun keli vain paranee, kannattaa päivällä kokeilla tätäkin, vaikka sen tentatiiviset havainnot onkin SpecLab-tasoa (vielä)...
> 
> ***
> TK: UNID s/on or power incresase on 1510.014a 12 ut, f/out by 13ut:
> ....
> This could be KFNN in Mesa, Arizona.  Their sunrise would be 
> about 1200 UTC, so they would increase their power at this time.  
> By coincidence, I heard them at 0243 UTC January 11 and measured 
> them at 1510.0131 kHz.
> 
> Albert Lehr - Livermore, CA 
> ***
> 
> 73 tk
> 


___________________________________________________________________________________
Ennakkotilaa WRTH 2006 nyt:
http://www.amazon.com/exec/obidos/ASIN/0823059367/hardcoredxcom/
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
DX@xxxxxxxxxxxxx
http://arizona.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://dsl.org/copyleft/dsl.txt