[DX] jenkkien kesäaika muuttuu!
[Date Prev][Date Next][Thread Prev][Thread Next][Date Index][Thread Index]

[DX] jenkkien kesäaika muuttuu!



Tervehdys,

selailen juuri amerikkalaisen radiolehden Monitoring Timesin uusinta 
numeroa. MT on varsin laadukas yleislehti, jossa on juttua niin dx-
kuuntelusta, skannerikuuntelusta, radiomatööritoiminnasta kuin monista 
muistakin radioaiheista. Lehti viettää 25-vuotisjuhliaan joulukuun lopussa.

Glenn Hauser kertoo palstallaan "veikeitä" kuulumisia jenkkien kesäaikaan 
liittyen:

Tilanne on ollut, että keväällä jenkit siirtyvät kesäaikaan huhtikuun 
ensimmäisenä sunnuntaina. Eurooppa siirtyy vastaavasti maaliskuun 
viimeisenä sunnuntaina, joten mm. sw -taajuussuunnittelijoilla on ollut 
kiusallinen viikko hanskattavaksi tuossa välissä. No, mitä vielä. Ensi 
keväänä (2007) amerikkalaiset kääntävät kellonsa jo maaliskuun toisena 
sunnuntaina, eli "kiusa-aikaa" tulee nyt toisin päin ja kaksi viikkoa (ja 
vuonna 2008 peräti kolme viikkoa, sillä silloin maaliskuussa on viisi 
sunnuntaita).

Eikä tämä vielä mitään. Syksyisin tilanne on ollut sentään se, että sekä 
Amerikka että Eurooppa ovat siirtyneet talviaikaan lokakuun viimeisenä 
sunnuntaina. Ensi syksynä jenkit muuttavat tämänkin ja aloittavat 
talviaikansa marraskuun ensimmäisenä sunnuntaina.

Jenkkikuuntelijat pistänevät tiedon korvan taakse.

Ihme juttu, että tätä asiaa ei pystytä sopimaan USA:n ja EU:n 
neuvotteluissa. Hyödyt yhtenäisestä siirtymisestä olisivat ilmiselviä 
paitsi radioliikenteelle, myös esim. lentoliikenteelle ja varmaan monille 
muillekin asioille.


73

Risto V

-- 
Risto Vähäkainu
koordinaattori
Helsingin yliopisto
Tietotekniikkaosasto/sovelluspalvelut
p. 09-191 23133
mp. 050-529 2909
___________________________________________________________________________________
Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt:
http://www.amazon.com/exec/obidos/ASIN/0953586499/hardcoredxcom/
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
DX@xxxxxxxxxxxxx
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html