Re: [DX] Tyytymattomyyden mystinen olemus
[Date Prev][Date Next][Thread Prev][Thread Next][Date Index][Thread Index]

Re: [DX] Tyytymattomyyden mystinen olemus



Hei, olen aivan samaa mieltä maaluettelokäytämnnön toimivuudesta VKL, HAR ja varmaan kaikki muutkin. DX-kuuntelussa kuitenkin laskennassa  ja jonkinlaisessa kuuntelijoiden välisessä kisassa kuitenkin elementteinä ovat sekä maat että asemat.
 
Asemalaskentapuolella olemme vuosikymmenien varrella luoneet -silloisista olosuhteista johtuen lähinnä- monimutkaisen järjestelmän, jossa monen aseman kohdalla joutuu rivikuuntelijana mirettimään, saako vai eikö saa jostain asemasta pisteitä.
 
Asia on ilmeisen kimurantti, kun liiton toimijoillakaan ei ilmeisesti löydy rahkeita ja aikaa julkaista yksiselitteisiä laskentaohjeita kootusti. Pienenevän harrastajajoukon kannustamiseksi kyseinen ohjeistus olisi kuitenkin lähes elintärkeä. Ja mieluummin sellainen pitäisi saada julkaistuksi mahdollisimman nopeastikin.
 
Jotta ohjeistuksen laadinta ja tulkinta muodostuisi mahdollisimman helpoksi toivoisin että ennen ohjeiden julkaisemista mietittäisiin, että olisiko jo aika palata yhtenevään pistelaskentakäytäntöön kaikissa maanosissa ja maissakin.
 
Aiemmin lähettämässäni viestissä mainitsin vain aivan riisutun mallin, jossa jokainen radioaseman eri lähetinpaikka antaisi pisteen.
 
Mielestäni kuitenkin uudistuksen tulisi olla myös sellainen, ettei se täysin mullista tai muuta laskentaa. Niinpä mm. FS ja HS käytäntö saattaa olla järkevää säilyttää. Samoin pääosin kannatan local ja regional-ohjelmien raportointia, jos suinkin mahdollista. Kuitenkin luotan dx-kansan moraaliin niin paljon, että katson että tuota local-regional-kuuntelua ei pidä asettaa pakoksi (ajattelen myös QSL-palstojen toimittajien työmäärää ja mahdollisuuksia selvittää kyseisiä asioita). Tällöin pistelaskenta olisi helppoa, kun jokaisen aseman eri lähetinpaikkunta antaisi pisteen. Ja kuten todettua, jos asemalla on samalla taajuudella lähettimiä useammilla eri lähertyspaikoilla, niin local/regional-ohjelmien kuunteleminen on ainoa mahdollisuus saada enemmän kuin yhden pisteen/ taajuus (esim. Espanja).
 
Muutoksen pisteissä ei pitäisi olla kovinkaan suuri kenenkään kohdalla, joten mitään ongelmia ei kenellekään, ei kuuntelijalle tai palstanpitäjillekään tule.
 
Jokainen voi pikkuhiljaa tarkastaa saldonsa ja ilmoitella pisteensä eri palstoille.
 
Ja lopputulemana saisimme toimivan, yksinkertaisen ja yksiselitteisen pistejärjestelmän. Sen pitäisi kai olla yhteinen tavoitteemme? 
 
Aina tulee kuitenkin yksittäisten tapausten kohdalla epäselvyyksiä ja kysymyksiä. Niitä varten meillä on ALT, joka voi vahvalle peruspilarille (selkeille säännöille) lisäillä näitä yksityiskohtaisia ratkaisuja (joita on toki tehtyinä olemassa jo merkittävä lista).
 
Ja kaikki olisimme tyytyväisiä, uskoisin....?
 
Parhain terveisin,
 
Alpo Heinonen, Rovaniemi
 From: Vaino Lehtoranta
Sent: Thursday, December 13, 2007 8:30 AM
Subject: [DX] Tyytymattomyyden mystinen olemus

Jos olisin radioamatoorina aktiivinen, olisin varmasti
enemmankin kateellinen DX-kuuntelijoiden maaluettelosta.
Pitaa surullisin mielin todeta, etta hamssien vastaavasta
on vuosien ja vuosikymmenien mittaan tehty suuri farssi.
Olisitte tyytyvaisia tilanteeseen sen sijaan, etta yksi
ja toinen natisee jostakin asemapisteista - joista en
ikava kylla taida tietaa yhtaan mitaan. Onnittelen teita!
Simo on oikeassa siina, etta radioasemilla, ennen vanhaan,
yksi ja toinen oli radioamatoori. Ei ole enaa ja eras syy
ymmartaakseni on juuri maa, radiokutsu ja teho-farssi.
Kun asia ei minulle taida kuulua, lopetan kommentoinnit.

Tervehtien   Vaino (VKL), Jokela (13.12.2007)


___________________________________________________________________________________
Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
DX@xxxxxxxxxxxxx
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
___________________________________________________________________________________
Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
DX@xxxxxxxxxxxxx
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html