Re: [DX] Euroopasta
[Date Prev][Date Next][Thread Prev][Thread Next][Date Index][Thread Index]

Re: [DX] Euroopasta



Hei, kenelle siitä inflaatio tulisi - näin euroaikaan etenkään;)  Kun ja jos useat asemat eivät lähetä pisaraakaan paikallista tai alueohjelmaa, niin piste/taajuus (=käytännössä eri lähetuyspaikka) olisi vain yhtenäistämislinjan mukaista muihin maanosiin... Miksi Euroopan pitäisi olla tässä suhteessa vaikeamman ja eri asemassa kuin muiden maanosien? 
 
Kuten olen toistamistani toistanut, niin radioaseman samalla taajuudella toimivat eri lähetinpaikat tulisi toki erottaa toisistaan omalla ohjelmallaan. 
 
Toki omien ohjelmien kuunteleminen on minustakin huomattavan mielekästä. Mutta soisin silti ihmisille mahdollisuuden saada yhä harvenevista eurolähettimistä pisteet lakkariin.
 
AHE
 
PS. Ja tavoite pitäisi olla tasan samanlainen ja mielellään yksinkertainen tapa koko maapallon asemalaskentaan. Ja maalaskentapuolella tuo enklaavikäytäntö on ollut ihan yksiselitteinen ja hyvä myös. Eiköhän niitä enklaaveja lisättäne maaluetteloon Intian suunnastakin, jos niistä asemia saadaan kuulolle?
 
Tuo asemauudistus olisi helppo tehdä, mutta jätänpä sen SDXL:n hallituksen päätettäväksi (=hehän sen päätöksen voivat halutessaan tehdä. Ja ALT sitten toteuttaa.)  Mutta jos töitä kaipaa, niin saa systeemit toki hoitaa vanhoillakin rutiineilla.... ja laatia asemalistaa kehiin. Ihan vapaasti.
----- Original Message -----
Sent: Monday, December 17, 2007 1:43 PM
Subject: [DX] Euroopasta

Tänään tuli kaksi Eurooppa-vastausta, joista etenkin France Bleu Elsassin (1278 khz) eksoottisen saksalaishenkinen erikoiskortti ja paikallistarrat tekivät kuriositeettina vaikutuksen ja saivat allekirjoittaneen yhä selvemmin nykyisen Eurooppa-pistelaskennan kannalle ( en nyt puhu Suomi-asemista, se on hiukan eri asia). Toinen vastaus oli paksu paketti WYFRiltä, joka lähetti Radio Tsentrin kautta 1503 khz:llä. Tsentr itse ei ole vastannut. Pelkkien eri Eurooppa-taajuuksien pisteyttämisessä ei olisi mitään vitsiä vaan johtaisi älyttömään inflaatioon ja Euroopan arvonalennukseen. Juuri tämä nykyinen paikallisohjelmien ja radioyhtiöiden sekä FS:n ja HS:n noteeraaminen on mielekästä (=käsitykseni). 
             73's HF
            


___________________________________________________________________________________
Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
DX@xxxxxxxxxxxxx
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
___________________________________________________________________________________
Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
DX@xxxxxxxxxxxxx
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html