Moi, Tosiaan, balunit jätin kotiin kun ajattelin häiriötason olevan
alhainen. Ensi kerralla mukaan… Epäilen suurimman osan jäljelle jääneistä häiriöistä tulleen
itse läppäristä kun mullahan oli koko seutu sähköistä pimeänä ensimmäisenä iltana.
Vastaanotinkin (siis CIAO) oli ihan ok kun testailin tänä aamuna. 73’s IKA From: dx-bounces@xxxxxxxxxxxxx
[mailto:dx-bounces@xxxxxxxxxxxxx] On Behalf Of JoneDX Moro, 17.2.2008 Ismo Kauppi <ismo_kauppi@xxxxxxxxxxx>
kirjoitti: Tervehdys, Ajattelin jakaa kokemuksiani viikonlopun reissusta Sumiaisiin,
Keski-Suomeen. Tarkoitus oli testata vanhempieni mökin soveltuvuutta
MW-kuunteluun talvella, muun pienimuotoisen lomailun ohessa. Ajattelin panostaa
CIAO H101-kuunteluun ja jätin FRG-100:n kotiin. Ajattelin, että otan läppärin
mukaan SDR:ää varten, vaikka kotona käytän pöytäkonetta. Läppärini on pari
vuotta vanha HP/Compaq nc8430 No, reissun opetuksia ja avoimia kysymyksiä: -
Ensinnäkin keskiviikkona pamahti sellainen tuuli ja lumimyräkkä päälle, että
sähköt meni poikki (loppujen lopuksi 10 tunniksi). Läppärin tehoakku onneksi
oli, ja on siis aina syytä olla lähtiessä, täynnä. -
Vedin 500 metrin langan jäälle suuntaan noin 280 astetta kun siellä oli tilaa.
Muistelen lukeneeni tästäkin ryhmästä, että toimivuus jään/maan pinnalla on
ihan ok. -
Ei tullut ennen lähtöä varmistettua, että CIAO:n softa olisi läppärin omalla
levyllä, vaan oli tietty ulkoisella kovalevyllä. Eli ei muuta kuin 20 kilsaa
ajoa Äänekoskelle kopsaamaan softa levylle kun sähköjä ei mökille kuulunut.
Kannattaa siis olla muistitikulla softat. Onneksi olin kopsannut OLL:n Exceliin
läppärin levylle ennen lähtöä, tosin tätä reissua ajatellen ihan turhaan. -
Ensimmäiset ilta-yötestit osoittivat, että kuuluvuus kaiken kaikkiaan joka
suuntaan erittäin heikko. Annoin unelle periksi. -
Aamulla tulivat sähköt ja niiden myötä kokeilin läppärin virtalähdettä. Se
pamautti koko MW-alueen aivan tukkoon pörinällään. Eli aivan käyttökelvoton
kapine. Tulevaisuudessa siis joko joku ulkoinen akkuratkaisu tai oma pöytäkone
mukaan (onneksi on Shuttlen pienikokoinen barebone). -
Samalla tuli testattua Lacien USB-väylään kiinnitettävä ulkoinen, 300 gigan
asema. Se vaatii ulkoisen virtalähteen. Aivan toivoton peli läppäriin
kiinnitettynä. Sen aiheuttama häiriö aikamoinen. -
Mielestäni taajuuksilla oli aikamoista jurnutusta edellä mainittujen
häiriölähteiden poistonkin jälkeen, joita epäilen läppärini aiheuttamaksi. En
osaa sanoa mikä osa(t) sen voisi aiheuttaa. CIAO:n uusimman betaversion
"Denoiser" on aivan loistava. Se poistaa aikamoisetkin kohinat,
jättäen äänen laadun mielestäni erinomaiseksi. -
Toivottavasti joku voisi kommentoida kuluvan viikonlopun (TA-) kelejä kun
ihmettelen täydellistä kuulumattomuutta/näkymättömyyttä sekä keskiaalloilla,
että 60:llä. Toin langan vastaanottimeen Howes:in "tunerin" kautta.
Antennin uudelleen suuntauskaan (enemmän länteen) ei tuonut muutoksia.
Tuntui, että se veti parhaiten itään…. -
Eli kysymys kuuluu, että eikö se jäätä pitkin vedetty piha sitten toimikaan?
Oliko vastaanottimessa vika? Vai sitten miehessä? -
Mitään ei jäänyt reissulta työstettäväksi, paitsi taajuudella 1287 joku
englanninkielinen tallenne vaatii tutkiskelua… Oli elämäni toinen reissu koti-QTH:n ulkopuolelle. Edellisestä aikaa noin 25
vuotta….Ei ollut kovin innostava kokemus. Ehkä olisi pitänyt olla Yaesu
matkassa… 73's IKA Parhain terveisin / Best regards, Ismo Kauppi Härkähaka 51 08700 Lohja Finland
|
___________________________________________________________________________________ Tilaa WRTH 2008 nyt: http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2008 ----------------------------------------------------------------- DX mailing list DX@xxxxxxxxxxxxx http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html