----- Original Message -----
Sent: Saturday, November 01, 2008 1:08
PM
Subject: pistelaskenta Suomessa. SDXL:n
käsittelyyn
Olkkajärvi 1.11. 2008
Moi, edelleen olen sitä mieltä, että ottamani Gambia
=oli nyt miltä vuosisadalta tahansa on räikeä esimerkki
pistelaskentaohjeistuksen ontumisesta.... Ei aika syö siltä pohjaa mitenkään.
Ja samaa osoittavat jatkuvat kyselyt (mm. HAR ja
nuorisoedustuskin) ja epäselvyydet laskennassa.
Pistelaskenta pitää pystyä yksinkertaistamaan sataan
viiteenkymmeneen kertaan esittämääni helppoon systeemiin, jolloin kenenkään ei
tarvitse asema asemalta tehdä asioista päätöksiä.
Esitykseni SDXL:n toimijatahoille.
PISTEUUDISTUS 1.1.2009 alkaen SDXL:ssa. Peruspohja
lopulliseksi pistelaskentatavaksi mahdollisten tarkennestun
jälkeen:
1. Maapisteet kuten nykyisinkin (ja maiden lisäykset
tiputukset päättää MLT kuten hienosti tähänkuin asti
2. Yleisradioasema antaa pisteen/ lähetinqth (samalta
lähettimeltä tulevat eri asemien ohjelmat = yhteensä 1 piste, kuten tähänkin
saakka).
3. FS/ HS käytäntö joko säilytetään jossain muodossa tai
liian vaikeaselkoisena siitä luovutaan????, jolloin ehkä
a) annetaan saman aseman eri lähetinpaikkakunnilta
jokaisesta oma piste ohjelmasisältöön katsomatta
b) eri taajuusalueista aletaan antaa asemista omat
pisteensä ts. erilliset SW+MW+LW+ ULA-pisteet (Tästä olen eniten
epävarma, voi olla järjetöntäkin tehdä, mutta omat puoltavat seikkansa
kylläkin on... Tai SW+ MW/LW+ ULA tai SW/W/LW +ULA???? Laskennan
vaikeutta ei silti ole käytti mitä tahansa noista eri
kombinaatioista....
4. Suomi hyväksytään täysivertaisesti dx-maaksi
radiomaiden joukkoon. Vrt, esim jos SDXL sattuisi sijaitsemaan esim. USA:ssa,
jossa yällöin jostain ihmesyystä ei voisi kuuntelijana saada kuin 1+2
pistettä, eihän siitä mitään tulisi
Päätös taannehtavasti voimassa. Ja ongelmatapaukset
ratkaisee ALT kuten tähänkin asti on pyrkinyt tekemään.
Kysymys, miksi tämä helppo ja toimiva ratkaisu ei kelpaa
vaan tarvitaan todella vaikeaselkoinen nykylaskentasysteemi, joka ei kykene
antamaan edes pisteitä kaikista asemista kuten mahdolliset RKO:n mainitsemat
(tosin MLT-kysymykset) ja minun Gambiani SW (=ALT kysymys).
Koskaan asiaa ei ole saatu tähän saakka vielä
ratkaistua, vaikka kuten sanoin helppo ja yksinkertainen ja tasapuolinen
järjestelmä olisi käden ulottuvilla.
Ja jos uudistuksen esteeksi väitetään systeemien
solmiutumisia, niin ei huolta. Jos tarvetta ilmenee olen
käytettävissä uuden uljaan ja vanhan systeemin välisten
pisteepäselvyyksien pohtimisessa.
Alpo Heinonen
----- Original Message -----
Sent: Friday, October 31, 2008 10:27
PM
Subject: Re: [DX] FFF:t ja
pistelaskennan virheiden oikaisu SDXL:ssa!
Jossain määrinhän pistelaskennalliset asiat ovat
ajankohtaisia, jos katsotaan mahdollisuuksia perinteismuotoisen Dx-kuuntelun
tulevaisuudelle. Olen sitä mieltä että kovin harvalla nuorison edustajalla
on aikaa ja kärsivällisyyttä perehtyä kyseisiin kiemuroihin. Minä olen
yrittänyt 10 vuotta.
Sikäli hyvä että asia nousee esille aina
säännöllisesti. Joka tapauksessa tässä viestissä haluan kiittää Hallitusta
ja niitä tahoja jotka tekivät mahdolliseksi sen, että tuoreesta lehdestä
saimme luettavaksemme pistelaskun perussäännöt. Niistäkin on jo suuri apu ja
sekin on edistystä asian suhteen!
73's myäskin. Availkaa
radioitakin väliin eikä haikailla liikaa vieraisiin QSL-mappeihin eikä
tallenteisiin! Kaikille tasapuoliset!
> Date: Fri, 31 Oct 2008
11:08:07 -0700
> From: risto@xxxxxxxxxxxxx
> To:
dx@xxxxxxxxxxxxx
> Subject: Re: [DX] FFF:t ja pistelaskennan virheiden
oikaisu SDXL:ssa!
>
> Gambia tapahtui yli 20 vuotta sitten.
Mukava, että ruoditaan
> ajankohtaisia ongelmia tälläkin listalla.
Keskustellaan myös siitä,
> pitäisikö Biafran tai Saarin MLT päätöksiä
muuttaa, jotta päästään
> tasa-arvoon. Next.
>
>
73!
>
> Risto
>
> 2008/10/31 dxalpo
<alpo.dx@xxxxxxxxxx>:
> > FFF:t.... Jos FFF:ä jatkossakin
halutaan myöntää, niin ei siihen ole
> > olemassa kuin yksi
peruste. Sen saa se joka on aseman ensimmäienä (voi olla
> > joskus
kollektiivinenkin tapaus) Suomen maaperällä kuullut (ja mielestäni
>
> juuri näin =kuullut, joten FFF:iä ei kannattaisi edes yrtittää
hamuta
> > kuuntelusta, joka on tapahtunut jonkun lokaajan
kuunteluajan jälkeen). Ei
> > niitä voi ilmoitus/raportoinninkaan
nopeuden perusteella ruveta jakamaan
> > -sehän olisi ihan
omituinen peruste...
> >
> > Muuten jos qusilleilla ja
pisteillä ei enää (=kuulemma) ole kuulemma mitään
> > merkitystä,
niin miksdi sitten FFF:lläkään ?
> >
> > Ei noiden takia
kannata itkuksi pistää, ei ainakaan ennen kuin kaikista
> >
yleisradioasemista saa tasapäisesti pisteitä =järkyttävän huono
Gambia
> > SW-päätös?
> >
> > Mutta viheltäkää
miten haluatte.... Ei tämä enää välttämättä sen kummemmin
> >
naurata kuin itketäkään?
> >
> > Pistelaskennan
tasa-arvoistamiskysymykseeni ei ole otettu kantaa, joten
> > hetki
asian johtopäätöksiin monilla on lähiaikojen todellisuutta?
>
>
> > AHE
> >
> >
> > ----- Original
Message -----
> >
> > From: Harry Forsblom
> >
To: Suomalaisten DX-lista
> > Sent: Friday, October 31, 2008 10:08
AM
> > Subject: Re: [DX] FFF, OLLi ja live-artisti
> >
Moi
> > En kannata sellaista, että FFF:iä saavat vain ne jotka
ensiksi lokaavat
> > onlineen. Moni kuuntelija ei ole eläissään
lokannut sinne eikä aio muuttaa
> > tyyliään. Kaikkia kuuntelun
sääntöjä ja ulottuvuuksia ei pidä muuttaa
> > erityyppisten
hikipinkojen ehdoilla (mukaanluettuna myös SDR-kuuntelijat,
> >
siltä osin kuin he nyt ovat edes kuuntelijoita, eivät ainakaan online-
eli
> > live-kuuntelijoita). Jos ja kun SDR-kuuntelusta syntyy
epäterveitäkin
> > piirteitä ja ilmiöitä, kuten ilmeisesti
tapahtuu, niihin suhtautuminen on
> > ratkaistava muulla tavalla
kuin rokottamalla tavallisten kuuntelijoiden
> > mahdollisuuksia
"saavuttaa jotakin suurta" (vrt. Teemu Selänne).
> > Stressaava
OLL:ään ryntääminen saavutuksineen ei voi olla FFF:n
> > saamisen
kriteerinä. Takametsissä tapahtuu paljon arvokasta kuuntelua eikä
>
> siellä aina olla on-line. Ei halutakaan olla. Kuuntelu ei saa
muuttua
> > pikajuoksukilpailuksi. Tosin Jimin mainitsema toinen
äärimmäisyys vuosien
> > viiveineen ja koskaan luonnossa
kuulumattomien asemien korottaminen
> > FFF:iksi on sekin absurdi.
Sitäkään en kannata.
> > 73's HF
> >
> > -----
Original Message -----
> > From: Juha Vehmas
> > To:
'Suomalaisten DX-lista'
> > Sent: Friday, October 31, 2008 12:15
AM
> > Subject: [DX] FFF, OLLi ja live-artisti
> >
>
> Moro!
> >
> > Alla ote OLLista. Jim puhuu asiaa.
Toimintaympäristö on muuttunut---hattuun!
> >
> > 73
JVH
> >
> > ¤¤¤¤
> >
> > 1290 25.10.
2259- USA: WRNI Providence RI ---. Nyt kun pari
> > minua vähemmän
puurokorvaista on klipin kuunnellut, niin uskallan sen
> > tännekin
lokata. JKZ/N
> >
> > --- Onko nykykäytännössä järkeä,
jossa yksi lokaa, saa vastauksen, kuluu
> > vuosi tai jopa viisi,
ja joku löytää idin omilta vanhoilta tallenteiltaan
> > vuosien
takaa. Nimimerkillä kolme FFF:ää syksyllä tällä tavalla menettänyt
>
> :) Kuten äänensävystä läpikuultaa ja alahuulen väpätyksestä näkyy,
niin
> > vaikka asia universaalin maailmankaikkeuden skaalalle
aseteltuna on
> > mikroskooppinen, niin hiukan se kyseisillä
hetkillä korpeaa. JMS
> >
> >
________________________________
> >
> >
___________________________________________________________________________________
>
> Tilaa WRTH 2008 nyt:
> >
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2008
> >
-----------------------------------------------------------------
>
> DX mailing list
> > DX@xxxxxxxxxxxxx
> >
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
> >
_______________________________________________
> >
> >
THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied,
distributed
> > and/or modified under the conditions set down in
the Design Science License
> > published by Michael Stutz at
http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
> >
> >
________________________________
> >
> >
___________________________________________________________________________________
>
> Tilaa WRTH 2008 nyt:
> >
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2008
> >
-----------------------------------------------------------------
>
> DX mailing list
> > DX@xxxxxxxxxxxxx
> >
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
> >
_______________________________________________
> >
> >
THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied,
distributed
> > and/or modified under the conditions set down in
the Design Science License
> > published by Michael Stutz at
http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
> >
> >
___________________________________________________________________________________
>
> Tilaa WRTH 2008 nyt:
> >
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2008
> >
-----------------------------------------------------------------
>
> DX mailing list
> > DX@xxxxxxxxxxxxx
> >
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
> >
_______________________________________________
> >
> >
THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied,
distributed
> > and/or modified under the conditions set down in
the Design Science License
> > published by Michael Stutz at
http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
> >
>
>
>
> --
> Risto Kotalampi (W6RK)
> Hayward, CA
>
>
___________________________________________________________________________________
>
Tilaa WRTH 2008 nyt:
>
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2008
>
-----------------------------------------------------------------
> DX
mailing list
> DX@xxxxxxxxxxxxx
>
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
>
_______________________________________________
>
> THE
INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
>
and/or modified under the conditions set down in the Design Science
License
> published by Michael Stutz at
http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
Liity nyt uuteen Windows Live Messenger perheeseen Klikkaa!
___________________________________________________________________________________
Tilaa
WRTH 2008
nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2008
-----------------------------------------------------------------
DX
mailing
list
DX@xxxxxxxxxxxxx
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________
THE
INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or
modified under the conditions set down in the Design Science
License
published by Michael Stutz at
http://www.gnu.org/licenses/dsl.html