[DX] KOJE
[Date Prev][Date Next][Thread Prev][Thread Next][Date Index][Thread Index]

[DX] KOJE



Hei, ihan asiasisältöistä viestintää on aiheesta täällä käyty.

JHU:n pointti ohjelmaformaattien ym. asemien tunnista helpottavan aineiston 
ensiarvoisuudesta pitää varmasti kutinsa.

Toisaalta asemaluokitusjärjestelmä on ollut vahva pohja pääteltäessä, mikä 
asema taajuudella mahdollisesti kulloinkin kuuluu. Toki kuuntelijan 
omakohtaiset kokemukset ovat ehkä vieläkin tärkempiä.

Itselläni oli oiva mahdollisuus seurata bandia koko kuuluvuuskausien ajan 80-
luvun lopulta aina vuoden 2004 loppuun, viikottain ja keleillä päivittäin-
öittäinkin. Siinä kuunnellessaan huomasi mm. puhtailla 2-saraketaajuuksilla 
selkeitä dominantteja ja toisaalta tosi työläästi kaivettavia (kuulematta 
jääviäki) asemia.

Silti kuuluvuusolosuhteet ovat peruskeleillä ja paremmillakin aika uskollisia 
luokituksille, joten perusdata säilyy lähtökohtaisesti hyvin oikeana pitkään. 
Muutoksia tulee, jos lähitaajuuksilla (eurotaajuudet) tapahtuu jotain, itse 
10taajuuden asaemavalikoimassa tapahtuu muutoksia ja tietenkin asemien 
teho/pattern/lähetysaikamuutostilanteissa.

Listan päivitys ei kuitenkaan liene ylitsekäymätön ongelma. siihen tarvitaan 
asemien muutosilmoitukset jenkkilän suunnalta, koko asemavalikoiman 
kuuntelutietoja (=1-sarakkeen asemien kuuluminenkin kannattaa kirjata jonkun 
kerran kauden/peditionin aikana).

Kun tieto on lokeista ja tilastoista saatavilla, on perusluokitusta 
mahdollista justeerata oikeaan suuntaan. Ja jopa niin, että luokittelu 
kellotetaan siten, että aseman luokittelu muuttuu vuorokauden aikana. Tätä 
varten ei tarvita muuta kuin kuulemisaikatiedot -mielellään pidemmältä 
jaksolta. Ja tämän jälkeen muutama sarake excel-KOJEessa. Ja avot, meillä on 
tietopaketti, jonka pohjalta moni suomalaiskuuntelija pystyy saalistamaan 
lisäasemia kotiqthssaan tai ensimmäisillä peditioneillaankin. Mukana esim. 
kunkin daytimerin paras mahdollinen kuulemisaika.

Siis kellonajat ja lisäksi toivottavasti kausivaihtelut karkeasti 
syksy/keskitalvi/kevät. 

Luokituspohjana voidaan käyttää koko Suomen tietoja, mutta tottakai tiedot 
järkisyistä pohjaavat Pohjoisen kuunteluihin. Tiedot ovat kuitenkin hyvin 
hyödynnettävissä koko Suomessa ja Pohjolassa, muutenkin KOJEen suomalaisuudesta 
johtuen sen käyttökelpoisuus on paras täällä. Ei kai tarkoitus ole ruveta 
julkaisemaan Keski-Euroopan versiota, jolloin hyöty Suomessa jää 
kyseenalaiseksi?

Luokituksessa 4-portainen systeemi olisi käyttökelpoinen, 1-sarakkeen 
"hilseet", 2-sarakkeen vahvat mahdolliset, 3-sarakkeen sieppaukset ja 4-
sarakkeen ei kuullut, mutta mahdolliset.....

Vaikkakin perustan luominen vaatii paljonkin työtä, niin ylläpito on kuitenkin 
yhteistyöllä kevempää. Ja asia nro. Uno -hyötyjiä ovat lähes kaikki 
kuuntelijat, huiputkin (koska antavat jälleen kerran tietopanostaan yhteisön 
käyttöön).

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole vähätellä kenenkään arvokasta työpanosta 
KOJEen osalta. Mutta silti toivoisin, että luokittelu kaikesta huolimatta 
katsottaisiin järkeväksi palauttaa. Perseusdatan luojat voivat helposti 
deletoida omiin sarakkeisiinsa talletetut luokittelunumerot, joten sen ei 
pitäisi aiheuttaa mitään ongelmia, yleensäkin tietosarakkeita voi helposti 
luoda lisää ja yhtä helposti poistaa.


___________________________________________________________________________________
Tilaa WRTH 2008 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2008
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
DX@xxxxxxxxxxxxx
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html