Re: [DX] SWR
[Date Prev][Date Next][Thread Prev][Thread Next][Date Index][Thread Index]

Re: [DX] SWR



SWR-taajuusvalinnoista ja käytössä olevista taajuuksista.

Aikojen alussa on haettu parhaita vapaimpia taajuuksia tukkoisilta bandeilta. 
Taajuusmäärää toki rajoittaa se, että siihen kuluu aina rahaa.

Taajuudesta 5990 luovuttiin aikoinaan, koska se oli eniten häiritty ja eniten 
käytetty niihin aikoihin myös. 49 metrillä kaksi taajuutta on pääosin riittänyt 
ja toiminut ihan kohtuuhyvin. Valoisaan päiväaikaan taajuuksien kuuntelu on 
ollut vaivatonta (tietenkin skippi huomioonottaen). Pimeäaikaan 49 mb on ollut 
melkoisen vaikea vahvojen kanssasisarten ja veljien vuoksi ;)

25 mb:llä molemmilla taajuuksilla on alusta alkaen ja nykyäänkin runsaasti 
toimintaa. Ajoitukset ovat kuitenkin toimineet suhteellisen hyvin ja asema on 
ollut kuultavissa Euroopassa hyvillä signaaleilla. Kansainvälisten vahvojen 
asemien aikataulutukset ja taajuusmuutokset ovat kuitenkin melkoisen suuria 
(=joskus hiukan turhanoloisiakin :(, joten monesti eteen tulee tilanteita, 
jossa molemmatkin taajuudet ovat täynnä muuta kuin haluttua SWR:ää....

Nyt kun korkeiden taajuuksien kuuluvuus ja käyttöjärkevyys on lisääntymässä 
täytynee katsastaa 25 mb:n alue taas uudestaan ja aikatauluttaa taajuudet 
paremmin ja ehkä myös anoa taajuusvaihdoksia. Perustelluista hakemulksista 
taajuusmuutokset ovat toki aina mahdollisia.

Nämä edellä olevat ajatukset ihan omia henkilökohtaisia mietteitäni, mutta 
perustieto on ainakin aiemmin ollut ihan todellisuutta. Se mihin asema päätyy 
näissä kysymyksissä on tietenkin ihan oma juttunsa silti.

Parhain terveisin,
Alpo Heinonen
Scandinavian Weekend Radio 

PS. Niin, häiriöilmoitusten ja muun taajuustiedon pohjalta taajuuksia voidaan 
vaihtaa peruskaaviosta poikkeavaksi (toki lupaehtojen mukaisille taajuuksille) 
(kuten Risto jo kertoikin)

sama

----Alkuperäinen viesti----
Lähettäjä: Mauno.Ritola@xxxxxxxxx
Päivämäärä: 3.4.2010 15:06
Vastaanottaja: "Suomalaisten DX-lista"<dx@xxxxxxxxxxxxxxxx>
Aihe: [DX] SWR

kuuluu taajuudella 6170 kHz. Kokeilin muutamien eurooppalaisten 
nettivastaanottimien kautta kuuluvuutta taajuudella 11720 kHz, mutta 
eihän se kuulu, kun samalla taajuudella on 0700-1200 välillä 
100-kilowattinen kiinalainen. Onko niin, ettei taajuuksia pystytä 
vaihtamaan vai mistä johtuu, ettei käytetä läheisiä täysin vapaita 
taajuuksia?

73, MR
___________________________________________________________________________________
Tilaa WRTH 2009 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2009
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
DX@xxxxxxxxxxxxxxxx
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html




___________________________________________________________________________________
Tilaa WRTH 2009 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2009
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
DX@xxxxxxxxxxxxxxxx
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html