[DX] No älkäähän hikeentykö pojat !!?
[Date Prev][Date Next][Thread Prev][Thread Next][Date Index][Thread Index]

[DX] No älkäähän hikeentykö pojat !!?




Tehän hikeennytte ihan turhista pojat hyvät. Ilmaisin vain oman mielipiteeni, 
johon minulla on myös tietty oikeus.
Se että YLE kerää ja nostelee lupamaksuja tuon tuostakin, on totta. Sitten 
niillä rahoilla näytetään ainakin
TV:ssä pääasiassa sitä, että poliisi ampuu rosvoja tai päinvastoin, ja nekin 
vielä uusintoina.
Se että joskus kuulee mainoksia vaikkapa jenkkiasemilta on aivan paikallaan, 
mutta jos niitä on
kuultava tai nähtävä pakkosyötöllä kotimaisilla asemilta jatkuvasti, vieläpä 
niin, että itse vielä
joudumme maksamaan (MTV) niistä, niin onpahan kansalaisilla mahtavat mestat 
vaikuttaa ohjelmapolitiikkaan.
Mitä tulee DX-kuunteluun, niin sitä voi itsekukin harrastaa niin paljon tai 
niin vähän kuin itse lystää.
Itse pelkkä ohjelmakuuntelu ilman raportointia on jo sinällään harrastus, ja se 
mitä haluaa kuunnella, senkin voi
päättää itse. Se onkin harrastuksen mahtavin puoli.

Luultavasti DX-harrastuksessa riittää haasteita vielä pitkiksi ajoiksi, ja oma 
tavoitteeni on kuulla Naurusaaren
asema joskus. Jos näin onnellisesti käy, aion käydä hakemassa 
henkilökohtaisesti verifioinnin asemalta.
Että riman korkeutta voi itse kukin säädellä sopivaksi.

Terveiset palkisilta.

TW.
_______________________________________________
DX mailing list
DX@xxxxxxxxxxxxxxxx
http://www2.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

Copyright (c) 2000 Hard-Core-DX.com

Permission is granted to copy, distribute and/or modify this document under the terms of the GNU Free Documentation License, Version 1.1 or any later version published by the Free Software Foundation; with no Invariant Sections, no Front-Cover Texts, and no Back-Cover Text. A copy of the license is available in http://www.gnu.org/copyleft/fdl.txt.