[DX] Nauharankista ja -pisteistä
[Date Prev][Date Next][Thread Prev][Thread Next][Date Index][Thread Index]

[DX] Nauharankista ja -pisteistä



SDXL-rankin toimittajana lienee syytä jo virankin puolesta ottaa kantaa
Raimo Mäkelän Radiomaailmassa aloittamaan keskusteluun, joka on näemmä
jatkunut tällä listalla. 

Nauharankin perustamisen aikaan (muistaakseni 90-luvun puolenvälin
huittella) käytiin samantyyppistä keskustelua QSL:n syvimmästä olemuksesta
ja asemien vastaushaluttomuudesta. Itse olin mm. SDXL:n liittohallituksessa
ajamassa linjaa, jossa DX-kuunteluun liittyvää kilpailua siirrettäisiin
nauhoituksista saatavien pisteiden keruun suuntaan. Syynä olivat mm.
- Asemien vastaustavat olivat heikentyneet selvästi, ja vastausprosentti
nousi siedettävälle tasolle vain lukuisten follow up-kierrosten jälkeen.
Vastaustavoissa ei ole käsittääkseni tapahtunut parannusta sähköpostista
huolimatta, vaan edelleenkin suomalaisessa DX-kilpailussa pärjäävät
parhaiten ne, jotka jaksavat systemaattisesti vaivata asemia vanhoilla, jopa
kymmeniä vuosia vanhoilla, raporteilla joko sähköpostitse tai
kirjeellä/kasettiraportilla.
- Esille oli tullut tapauksia, joissa kuuntelija oli hehkutellut aseman
vastauksella raporttiinsa, joka myöhempien tutkimusten perusteella
osoittautuikin vääräksi eli aivan toiseksi asemaksi.
- Yleisesti oli tiedossa, että asemat saattavat vastata myös ns.
Bellabarba-raportteihin, eli raportteihin, jotka eivät sisällä
yksityiskohtia aseman lähettämästä ohjelmasta.
- huijaaminen ja pettäminen todettiin mahdolliseksi molemmissa
pisteidenkeruumuodoissa (nauhoitus, QSL-kortit/-kirjeet).

Nauharankin ideana on ollut se, että kuuntelijat laskevat yhteen
nauhapisteet niistä asemista, joista kuuntelijalla ei ole asemalta tullutta
verifioivaa vastausta. Asemasta saa nauhapisteen, jos nauhalta voi aseman
identiteetin varmasti tunnistaa (tämä aseman identiteetin varma tunnistus on
käsittääkseni myös kirjallisen raportin edellytys). Pisteiden laskussa
käytetään samoja pistemääritelmiä kuin QSL-palstoilla, ALT:n tulkintojen
mukaisesti.

SDXL-rankin alla ilmestyvä nauharankkihan on tähän asti ollut lähinnä vitsi,
sillä ainoa siihen aktiivisesti ilmoittava kuuntelija allekirjoittaneen
lisäksi on ollut JHU. Olen kuitenkin sitkeästi pitänyt sitä elossa toivoen,
että nauhoitusten arvostus joskus vielä nousisi. Mielestäni helpoin tapa
muuttaa nauhoituspisteiden arvostusta on se, että kukin asiasta kiinnostunut
ilmoittaisi seuraavaan nauharankkiin (ilmestyy RM 6-7/01) maanosakohtaisesti
pisteensä. Mikäli nauharankki heräisi eloon, ja siitä tulisi kunnollinen
arvostettu DX-kuuntelun kilpa-areena, uskoisin, että keskustelua
maanosakohtaisten nauhapistepalstojen perustamisesta tai nykyisten
QSL-palstojen muuttamisesta voitaisiin aloittaa.

terv. TRe
_______________________________________________
DX mailing list
DX@xxxxxxxxxxxxxxxx
http://www2.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

Copyright (c) Hard-Core-DX.com

Permission is granted to copy, distribute and/or modify this document under the terms of the GNU Free Documentation License, Version 1.1 or any later version published by the Free Software Foundation; with no Invariant Sections, no Front-Cover Texts, and no Back-Cover Text. A copy of the license is available in http://www.gnu.org/copyleft/fdl.txt.