Re: [DX] DX-kuuntelu ja kilpaileminen
[Date Prev][Date Next][Thread Prev][Thread Next][Date Index][Thread Index]

Re: [DX] DX-kuuntelu ja kilpaileminen



Jim Solatie wrote:

> DX-KUUNTELU JA KILPAILEMINEN
> 1. Rankki vain kerran vuodessa. Erilaisia 'kautta aikojen' -tilastoja harrastetaan kaikissa muissakin 'lajeissa', eli rankkiakin tarvitaan, mutta se voisi ilmestyä vain kerran vuodessa, jotta sen painoarvo kilpailumuotona hieman pienenisi. Sopiva ilmestymisajankohta olisi vaikkapa helmikuu, jolloin saisi laskettua kätevästi vuoden lopun QSL-tilanteen.

En panisi hanttiin, mun puolesta on sama ilmestyyko rankki kaksi kertaa, kerran vuodessa tai ei ollenkaan, itse kuitenkin jonkinlaista kirjanpitoa asemistani pidän. Sinänsä nykymuotoisen rankin tai pisteiden devalvoituminen on aivan OK, jotkut kun näyttävät kokevan nykyisen pistelaskujärjestelmän jollakin tapaa syrjivänä ja toiset eivät ilmoita rankkiin mitään.

Toisaalta rankki voisi hyvin olla SDXL:n webbisivuillakin. Sitä päivitettäisiin sitä mukaa kun ilmoituksia tulee ja palstan pitäjä ehtii päivittää. Rankki (ja lokit) on esimerkki niistä RM:n palstoista, jotka mun mielestä sopisivat paljon paremmin nettiin kuin lehteen.

> 2. Ulkomailla asuvat suomalaiset mukaan rankkiimme. Ajatuksena se, että jos on asunut pysyvästi jossain muussa maassa vähintään vuoden, laskettaisiin nämä pisteet mukaan rankkiin. Ulkomailla asuvat voitaisiin merkitä tähdellä tai jollain muulla huomautuksella.

Olen samaa mieltä. Asuminen ulkomailla alkaa olla niin tavallista niin monessa ammatissa, että on sääli, jos se samalla vieroittaa SDXL:n toiminnasta ja QSL:ien keräämisestä. Nykyisellä jäsenmäärällä ja -aktiivisuudella osallistumisen rajoja ei kannattaisi paaluttaa kovin tiukasti.

> 3. Aihekokoelmat kunniaan. Postimerkkeilyssä tapaa toinen toistaan hienompia aihe-kokoelmia. Miksi samaa mahdollisuutta ei hyödynnetä dx-kuuntelussa, etenkin kun niin monella on omia suosikkikuuntelukohteitaan? Jokainen kiinnostunut voisi tehdä Radio-maailmaan jutun haluamastaan alakokoelmasta (esim. Pietarin FM-asemat, 60- & 70-lukujen meripiraatit, Britti RSL-asemat, Tukholman alueen lähiradiot, 60 metrin lattarit, kotimaiset jo toimintansa lopettaneet FM-asemat jne.). Kokoelman laajuus voitaisiin rajata vaikkapa 20-30 verifiointiin ja 'pisteitä' tulisi raadilta sen mukaan, kuinka täydellinen kokoelma on ja kuinka mielenkiintoisella tavalla se on esitelty (kuten taitoluistelussa: tekniset pisteet ja taiteellinen vaikutelma). Aihekokoelmien esittely voitaisiin aloittaa vaikka heti Radiomaailman sivuilla ja palkita parhaat vuosittain kesiksessä. Lupaan hoitaa ensimmäiselle palkinnonjakokierrokselle hyvän sponsorin!

Kannatan lämpimästi! Tällainen kilpailumuoto motivoisi varmasti useampia kuin rankki- tai QSL-kisa, lisäksi sillä saataisiin hyvää sisältöä Radiomaailma-lehteen, nettisivuille ja kesikseen. Samalla harrastuksen tuotokset saataisiin näyttävästi esille ulkoista markkinointia varten (esim. messut ja netti). Presentaation muoto saisi olla vapaa - tauluista ja kansioista Powerpointiin, diaesitykseen tai nettisivuihin. Tällainen "aihekokoelma", jossa esitystapaa on kunnolla mietitty, kertoisi keräilyvietistämme paljon paremmin myös harrastukseen vihkiytymättömälle.

> 4. Keskiaaltotestit takaisin. Ajankohdaksi esimerkiksi neljä sellaista viikonloppua, jolloin hyvin monella on mahdollisuus kuunnella (yksi syksyllä, yksi hiihtolomalla, yksi pääsiäisenä ja yksi heinäkuussa). Päivystykseen tietyt taajuudet ja yhteenveto tuloksista Radiomaailmaan. Tulokset kiinnostaisivat varmasti myös niitäkin, jotka eivät itse pääse osallistumaan.

> 5. 'Sprinttikisa' kesikseen. Hardwareksi kaksi samanlaista radiota samanlaisilla antenneilla ja cupmuotoinen kisa. Ajaksi 20 minuuttia ja sinä aikana pitää identifioida mahdollisimman monta asemaa tietyllä lyhytaaltobandilla. Voittajat aina jatkoon, kunnes sprinttikisan mestari selviää.

Edelleen hyviä ajatuksia molemmat.

> 6. Joukkue MM-kisat. Vuotuinen rankki ja/tai qsl-kilpailu, johon kaikki maailman kuuntelijat voisivat osallistua. Netissä ohjeet ja tulokset. Jos joku innostuisi tällaisen rakentamaan omien nettisivujen jatkeeksi, takaisi se hänen sivuilleen mahtavan kävijämäärän ja runsaasti mainetta! 'Markkinointi' olisi äärimmäisen helppoa hoitaa HardCoren ja muiden postitus-listojen kautta. Yksinkertaiset säännöt (esim. EDXC:n säännöt). Innostuisiko esim. RKO, MTM, PUL tai EJH asiasta?

Hyvä idea, mutta jo yhteisistä pistelaskusäännöistä sopiminen voi osoittautua ylivoimaiseksi. EDXC:n säännöt tuskin kelpaisivat amerikkalaisille tai päinvastoin. Hiukan samanlaista konseptia olen jo pohdiskellut, tosin vain round-the-world yksilörankkina. Ja siinä muodossa, että jokainen ilmoittaisi pisteensä sen laskutavan mukaan kuin itse haluaa, ilman mitään eri maiden järjestelmien välisiä tasauskertoimia. Tämä olisi käytännössä helpointa. Toki pistelaskusysteemien erot voidaan selittää, jotta jokainen pääsee tulkitsemaan niitä edukseen...

Sen verran innostuin asiasta, että tein saman tien yhden alustavan mallin, miltä se voisi näyttää. Se löytyy osoitteesta http://www.makelainen.com/dx, kun tästä pääsivulta klikkaa pienellä kursiivilla suomenkielisessä tekstissä olevaa "lue" -sanaa. Sen alta aukeaa tämä "Global DX Rank".

Kun tavoitellaan globaalia osallistumista, IB/BS-maanosat voi unohtaa - ne on pakko sulauttaa Eurooppaan. Samoin kysymyksiä herättää maanosien järjestys - yhtä hyvin voitaisiin tietysti aloittaa Amerikoista. FM:n mukanaolo on kysymys sinänsä. Mutta jos tuollaiseen rankkiin on kiinnostusta, ja jos tämän dx-listan lukijat haluavat osaltaan markkinoida sitä tuntemilleen ulkomaisille kuuntelijoille, niin laitan kyllä sivun pystyyn ihan oikeasti. Comments?

Jos myös joukkue-MM-ajatus (joko rankki tai vuoden QSL-kisa) herättää paitsi kannatusta niin myös markkinointi- tai tiedonkeruuapua, niin laitan tulokset kyllä saitille.

Tietysti paras vaihtoehto olisi, jos joku ohjelmointitaitoinen väsäisi softan, jolla dx-kuuntelijat voisivat itse päivittää tietonsa, niin ylläpitäjä pääsisi paljon vähemmällä.

73
Mika

_______________________________________________
DX mailing list
DX@xxxxxxxxxxxxxxxx
http://www2.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

Copyright (c) Hard-Core-DX.com

Permission is granted to copy, distribute and/or modify this document under the terms of the GNU Free Documentation License, Version 1.1 or any later version published by the Free Software Foundation; with no Invariant Sections, no Front-Cover Texts, and no Back-Cover Text. A copy of the license is available in http://www.gnu.org/copyleft/fdl.txt.