Re: [DX] pari ajatusta
[Date Prev][Date Next][Thread Prev][Thread Next][Date Index][Thread Index]

Re: [DX] pari ajatusta



At 09:51 23.8.2003 +0300, Martti Karimies wrote:
>Pari vuotta sitten taisin tälläkin palstalla ehdottaa jäsenhankinnan 
>suuntaamista vanhempiin miespuolisiin henkilöihin, siis 
>samanlaisiin kuin valtaosa meistä on nyt. Näillä kavereilla on 
>edelleen muistissa radioaaltojen kiehtova maailma ja monella tarve 
>löytää nykyisiä tai tulevia eläkepäiviä varten sopiva harrastus. 
>Eronneissa jäsenissä piilee suurin tulevaisuuden potentiaali, 
>kunhan lapset on ensin saatu maailmalle, mutta sama pätee 
>moneen muuhunkin aikoinaan huvikseen radion nuppia 
>veivanneeseen.

Kyllä allekirjoittaneenkin mielestä tilanne on nykyisin se, että nuoria
enää tuskin saadaan mukaan ainakaan perinteiseen dx-kuunteluun. Nykyajan
nuoret eivät ole eläneet sitä monelle meistä vanhemmista henkilöistä
dx-kimmokkeen antanutta Radio Luxembourg -aikaa eivätkä veivanneet
AM-alueilta muitakaan asemia häiriöiden seasta, vaan tottuneet
polvenkorkuisesta asti kuulemaan vain cd-tason äänenlaatua. Niinpä he eivät
tunne edes kiinnostusta "muinaisia" AM-alueita kohtaan - mikäli nyt edes
tuntevat koko alueita. Suomessahan ei ole enää vuosiin ollut AM-asemia
sillä tavalla kuin esim Saksassa, Briteissä ja rapakon takana on vieläkin.
Taivaskanavat ja internet kun tarjoavat aivan eri laatuista vastaanottoa
ympäri maailmaa ja vieläpä paljon helpommin.

Niinpä MKA:n ajatus jäsenhankinnan kohdentamisesta wanhempaan ikäpolveen ja
erityisesti entisiin jäseniin olisi allekirjoittaneenkin mielestä varmasti
hedelmällisempi. Tunnen itsekin useita nuoruudessaan dx- ja
lyhytaaltokuuntelua harrastaneita, jotka nyt ikääntyessään ja juuri
eläkeiän lähestyessä tuntevat nostalgiaa harrastusta kohtaan. Monenkaan
kohdalla ei välttämättä tarvittaisi suurtakaan kimmoketta jotta entinen
harrastus alkaisi todella taas kiinnostaa. Tämä vanhempi polvi kun tuntee
samanlaista nykyistä ennakkoluuloa taivaskanavien ylikansallista viihdettä
kohtaan kuin nuoriso "muinaista" AM-kuuntelua kohtaan.

Jos nuoria haluttaisiin jäsenistön piiriin olisi esim. suhtautumistamme
nettiradioihin tarkistettava. Nettiradioiden kuuntelu ei tietysti (ainakaan
minun mielestäni) ole dx-kuuntelua vaan ohjelmakuuntelua, jollaista
vanhempi polvi harrastaa nykyisin AM-alueillakin. Nettiradioiden
kuuntelijoita kuitenkin on paljon nuoremmassakin ikäpolvessa eikä heillä
tietääkseni ole mitään harrastusyhteisöä/järjestöä Suomessa. Nämä voisivat
olla hyvinkin kiinnostuneita järjestymään SDXL:n suojiin jos mahdollisuus
siihen olisi. Nämä satelliittikanavat ja nettiradiot kun kuitenkin ovat
rikkaammissa maissa eli myös meillä nykyaikaa, halusimmepa tai emme, ja
keräävät myös kuuntelijoita.

Tässä siis omaa kommenttiani MKA:n hyviin ajatuksiin. Lisää keskustelua
odotellaan...


73 VHI




___________________________________________________________________________________
Tsekkaa HCDX:n uusi www sivu: http://www.hard-core-dx.com/
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
DX@xxxxxxxxxxxxx
http://dallas.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://dsl.org/copyleft/dsl.txt