[Date Prev][Date Next][Thread Prev][Thread Next][Date Index][Thread Index]
[DX] Radio Kajauksen lapset !
Kainuussa osataan ! En tiedä, miten dx-pitoinen tämä seuraava uutinen on, mutta kun on kyseessä kotimaakunnan paikallisradio, niin laitan jutun kiertoon.
Kainuun paikallisradion Radio Kajauksen toimitusjohtaja Pekka Turpeinen on piilotellut maatilallaan Yhdysvaltoihin palautettavaksi määrättyjä lapsia. Siis lapset olivat reilun 20 km päässä allekirjoittaneen kuuntelupaikasta. Outi Kosken lapset vietiin mediassa esitettyjen tietojen mukaan väkisin äidiltään voudin ja poliisien toimesta. Huomenna tiedämme asiasta lisää, kun iltapäivälehdet pistävät tapauksen lööppeihin.
Kainuun Sanomat uutisoivat tapauksesta tänään:
"Piilotellut pojat siirrettiin väkisin
(20.10.2004 18:48) Ristijärven Pyhännän kylällä Kainuussa piilotellut espoolaispojat on siirretty väkisin pois piilopaikastaan. Kuukauden ajan maatilalla oleilleet pojat vastustivat siirtoa huutaen ja mekkaloiden. Lasten äiti vahvistaa STT:n toimittajalle, että pojat vietiin vastoin heidän tahtoaan. Tilanne maatilalla kiristyi hieman ennen siirtohetkeä. Siirtoneuvottelut käytiin osin englanniksi. Korkein oikeus päätti taannoin, että 13- ja 10-vuotiaat pojat on palautettava isänsä luokse Yhdysvaltoihin. Palautus ei ole onnistunut, sillä äiti on piilotellut lapsia.
Kajauksen nettisivut löytyvät muuten osoitteesta: http://personal.inet.fi/kerho/kaidx/index.html
73s HAR
..............................................................
MTV3 Laajakaista - Hauskemman elämän puolesta.
http://www.mtv3.fi/liittyma/hankinta/laajakaista/
___________________________________________________________________________________
Tsekkaa HCDX:n uusi www sivu: http://www.hard-core-dx.com/
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
DX@xxxxxxxxxxxxx
http://dallas.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________
THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://dsl.org/copyleft/dsl.txt