[DX] Kreikkalaista aaltoilua
[Date Prev][Date Next][Thread Prev][Thread Next][Date Index][Thread Index]

[DX] Kreikkalaista aaltoilua



Tervehdys Kreikasta.
Vietin viikon talviloman Korintinlahden rannalla.  Vuokrasimme auton,
jolla ajelimme maan keskiosissa.  Autossa oli rds-vastaanotin.  Innostuin
selaamaan Kreikan radioaaltoja paitsi Korintissa ja Peloponnesoksen
pohjoisosassa myös Ateenassa ja Spartassa.  Seuraavassa havaintoja ja
muistiinpanoja, joista voi olla apua dx-kuuntelijoille.

Yleistä

Kreikka on dx-kuuntelijalle hieman ongelmallinen maa.  Netistä löytyy
tieto, jonka mukaan maassa on 1200 radioasemaa.  Jos Kreikan
radiomaailmalle hakisi jotain vastinetta, mieleen tulee heti Italia.
Asemien määrä ja FM-alueen kaaos on melko samanlainen.  Tosin erojakin on.
Kreikan radioasemat eivät ole yhtä ketjuuntuneita kuin Italiassa.

AM:llä tuntuu edelleen olevan jonkin verran merkitystä Kreikassa.  Etenkin
Peloponnesoksen niemimaa on hyvin vuoristoinen, minkä vuoksi FM-asemat
häipyvät helposti kuulumattomiin laaksoissa.  Kreikan ERT:n päätaajuudet
ovat 666, 729 ja 981 kHz, jotka kaikki kuuluvat hyvin myös
Peloponnesoksella.  Yksityisiä AM-asemia en löytänyt, vaikka niitä pitäisi
olla useita.

FM:llä asemien määrä etenkin Ateenassa on tyrmistyttävä.  WRTH:n ja
viimeisimmän EFMH 2002-03:n tiedot ovat osin puutteellisia.  Ateenassa
ehkä 2/3 asemista käyttää rds:ää.  Maaseudulla tilanne on päinvastoin,
ehkä noin 2/3 maaseutuasemista ei käytä rds-koodia.  Kaikilla
ERT-asemillakaan ei tuntunut olevan rds:ää.

Tyypillistä on vilkkuvan rds-koodin käyttö.  Koodeissa esiintyvät
poikkeuksetta latinalaiset aakkoset.  Kreikkalaisia alfoja, kappoja ja
omegoita ynnä muita hauskoja kirjaimia ei näkynyt ainakaan
Hyundai-autoradiolla.  Vilkkuvissa rds-koodeissa esiintyy usein
www-osoitteita.  Internet onkin tekemässä läpimurtoa Kreikassa.
Radioasemien uusimmat osoite- ym. tiedot löytynevätkin helpoimmin netistä.
Valitettavasti tämä koskee vain suurimpia asemia.  Paras, joskin hieman
päivittämätön asemahakemisto näyttäisi olevan:

http://www.media.net.gr/

Tämä listaa piraattiasemiakin, myös MW:llä.  Piraattiradioita on Kreikassa
paljon.  Vuonna 2001 poliisi sulki suuren määrän laittomia asemia, mutta
osa aloitti pian uudelleen.  Nyt maassa odotellaan korkeimman oikeuden
päätöstä näiden asemien kohtalosta.

Miten pitäisi suhtautua asemiin taajuuksilla 87,2 tai 108,8 MHz?  Samoin
keskiaalloilla on tunnetusti asemia yli 1600 kHz alueella.

Kreikan yksityiset asemat eivät tunnu pahemmin ketjuuntuneen.  Muutamilla
asemilla on alilähettimiä ilmeisesti vuoristoisen maaston takia.
Alilähettimillä en huomannut missään omaa rds-koodia, vaan se oli sama
kuin pääasemalla.  Siten Es-keleillä voi hyvin kuulua asema, jonka
vilkkuvassa rds-koodissa näkyy eri taajuus kuin kuuntelutaajuus.

Asemien tehoista voi esittää vain arvauksia.  Ilmeisesti skaala on hyvin
vaihteleva, ehkä 50 Wattia - 100 kW.  Suuri osa Ateenan asemista lakkasi
kuulumasta jo satamakaupunki Pireuksessa, jonne on matkaa Ateenan
keskustasta vain noin 10 km.  Tehot lienevät siten 50-100 Watin luokkaa.
Toisaalta eräät Ateenan isot asemat kuuluvat 80 km päähän Korinttiin.
Suurasemien tehojen täytyy siten olla kymmeniä kilowatteja.  EFMH:n tiedot
voivat hyvinkin pitää paikkansa.

Kreikassa myös valtion radio ERT lähettää mainoksia, joten mainoksista ei
voi päätellä identiteettiä.  Löysin yksityisiä mainoksettomia asemia, joko
uskonnollisesti tai poliittisesti orientoituneita.  Kreikan valtiollinen
radio ERT on ahtaalla kaupallisten kilpailijoittensa kanssa.  Vastaisku
näyttää olevan sama kuin yleisradioilla muuallakin, eli profilointi.
Julkisilla kanavilla on puhetta ja asiaa, kun kaupalliset asemat ovat
enimmäkseen musiikkiradioita.  Silmiinpistävää on ERT:n tolkuton satsaus
urheiluun, sekä tv:ssä että radiossa.  Yksi ERT:n radiokanava yli 100 MHz
alueella on kokonaan omistettu urheilulle.  Jalkapallo tuntuu olevan #1.
Kreikkalaisten valikoiva muisti on hyvin pyyhkinyt yli olympialaisten
dopingskandaalit.  EM-kultaa voittaneen futisjoukkueen T-paitoja,
julisteita ja valokuvia on kaikkialla saatavilla.

Yksityisiä radioasemia on niin paljon, että osa niistäkin on keskittynyt
puhe- ja urheiluohjelmiin.  Ylivoimaisesti suurin osa yksityisistä
asemista on silti musiikkiradioita, valtaosa hyvin halvalla tehtyjä
cd-levysoittimia.  Suurella osalla yksityisistä asemista ei ole
minkäänlaisia uutislähetyksiä, vaan "ohjelma" on tauotonta kreikkalaista
buzuki- ja sirtaki-musiikkia aamusta iltaan.  Identifiointia tosin
helpottavat kilpailun takia usein toistuvat asemakuulutukset, jotka
annetaan äänilevyjen välissä mainoskatkojen ohessa.  Tämä onkin ainoa
mahdollisuus tunnistaa ilman rds-koodia lähettäviä pikkuasemia.
Tasatunneilta hyvin harvat yksityiset asemat lopettavat musiikin id:tä ja
uutisia varten.  Kreikkalainen kansanmusiikki on selvästi suosituin
radioformaatti.  Länsimaalaista pop-musiikkia tuli melko harvoilta
asemilta isoissa kaupungeissa.  Klassista ja jazzia lähettää ERT:n
kolmoskanava.

Yksityisten radioasemien kirjo on valtava.  Joukossa on muutamia ilmeisen
hyvin toimitettuja asemia, joilla on kotimaisen musiikin lomassa hyvät
uutis- ja ajankohtaisohjelmat.  Suurin osa asemista on kuitenkin
kreikkalaista musiikkia tauotta soittavia cd-automaatteja.  Aivan toisessa
ääripäässä ovat pienet paikallisasemat, joiden ohjelmatyyli on
amatöörimäinen.  Tekniikkakin vaikuttaa alkeelliselta: ääni säröilee ja
studion akustiikka on mitä sattuu.  Mahtavatko lähetykset tulla jostain
navetan tai autotallin nurkasta?  Monet pikkuasemat ovat poliittisesti tai
uskonnollisesti värittyneitä.  Yleisin puheenaihe kaikilla kanavilla on
kotimaan poliitikkojen tekemisten ohella perinteinen kiistakumppani ja
naapurimaa Turkki, jonka EU-jäsenyyttä kreikkalaiset vastustavat jyrkästi.

Äänilevyasemia kuunnellessa mietin välillä miten tekijänoikeuksia
mahdetaan soveltaa Kreikassa.  Missään muualla en ole nimittäin törmännyt
yhtä julkeaan ja röyhkeään piraatti-cd-levyjen kaupusteluun.  Jos turisti
hetkeksi istahtaa kahvilaan tai ravintolaan, jostain ilmestyy heti
levykauppias mukanaan repullinen tai muovikassillinen piraattilevyjä.  Kun
suhtautuminen tekijänoikeuteen on tällaista, radioasemilla tuskin pidetään
kirjaa soitetusta musiikista.

Ylen teksti-tv:stä osui tänään 13.12. silmään seuraava uutinen: "KREIKAN
Ateenassa on takavarikoitu iso määrä piraattilevyjä. Poliisi löysi 10 000
cd-levyä ja 200 dvd-levyä miehiltä, jotka olivat kopioineet levyjä
asunnossaan. Maassa myydään jopa 10 miljoonaa piraattilevyä vuosittain."

Seuraavassa on merkintöjä asemista kolmella paikkakunnalla.  Kaikki
havainnot on kirjoitettu muistiin kynällä autoradion rds-näytöstä.
Virheitä voi olla.  Joissakin tapauksissa rds-näyttö esitti pilkun tai
pisteen desimaalin kohdalla; olen kirjoittanut merkit muistiin
Hyundai-radion näytön esittämässä muodossa.  

Havainnot on tehty 5.-10.12.2004.
+ = poikkeaa EFMH 2002-03 tiedoista.

KORINTTI, Loutraki, Argolida ja Peloponnesoksen niemimaan pohjoisosa

MHz	NIMI		MUITA RDS-KOODEJA YMS.

87,5	SKYLINE FM	ELLINIKH MOUSIKH
+88,0	ESIAS
+89,8	ME KI
90,7	COOL FM ARGOS
92,9	**STAR**	KALYTE
94,2	RADIO DEEJAY 94,2 FM	WWW.RDJ.GR
95,0	RADIO 95 AKTINA	THE BEST RADIO IN CORINTH
95,5	AKROAMA 95,5	RADIO THS
+96,4	I KANALI KORINTH	THE BEST RADIO IN TOWN
+97,0	97 FM ARGOLIDA	MOUSIKI 24 HOURS
97,9	ERT_NET
98,2	*KENTRO*	WWW.KENTROFM.GR  TRAFFIC
	-Tuntui olevan alueen suosituin asema.
+99,4	ORANGE		//93,2
99,9	ERT_ERA2
101,8	ERASPORT	//105,0
+103,2	**RADIO* XYLISTRO	**103,2** **KALES**
103,3	***STAR***	CHANNEL STOUS 103.3
105,0	ERASPORT
106,3	*FLASH*		NEWS
+106,6	*FLASH*
	-Edellisen alilähetin? //106,3

Ei rds-koodia: 88,0 88,5 89,1 89,6 90,5 91,1 91,8 93,0 93,8 95,8 96,9 98,8
100,6 - säröinen pikkuasema 100,8 103,5 104,1 104,5 106,7 107,0 - arabiaa!
107,3 - säröinen navetta- tai autotalliasema 107,9.  Useimmat asemat
soittelivat kaiken aikaa buzuki- ja sirtaki-musiikkia, muutamat olivat
keskittyneet puheeseen.

ATEENA

Useimmilla asemilla on rds-koodi.  Tässä listattu vain rds:n käyttäjät.
Enemmän asemia kuului.

87,7	EN LEFKO		***AKOYESTE EN LEFKO NENES.. THANASIS
MINAS..
+88,0	VIRGIN 88		TEL 210 9943330
88,3	VILLAGE 88,3 FM
88,6	POLIS 88,6		FAX 1210..
+89,2	**89,2**		TEL 9475000 CHAMPIONS TS
	-Alpha Sports?  Urheilua.
89,5	EKHLESIA ELLADOS	WWW.ECCLESIA.GR
	-Kreikan ortodoksisen kirkon asema.
+89,8	RADIO SOHO 89.8
91,2	PEIRAIKI EKHLESIA FM 91.2	WWW.IMP.GR
	-//89,5 - alilähetin Pireuksessa?
92,0	GALAXY 92
92,3	LAMPSI 92,3 FM
92,6	BEST 926		TEL 210..
+93,2	ORANGE
	-Vrt. Korintti 99,4.
94,3	XENIOS 94,3 FM
94,9	RYTHMOS STEREO		RYTHMOS 94,9 FM
96,0	FLASH 96		THE NEWS
	-Vrt. Korintti 106,3 // 106,6.
+96,3	RED 96,3		WWW.REDFM.GR
96,6	PROFIT 			96,6 F,M, 210 - 2114581
96,9	ROCK FM
97,5	LOVE RADIO		97,5
	-Tuntui olevan suosittu asema, soi mm. ravintoloissa.
+98,6	SUPER STAR		*98,6*
98,9	ALPHA 98,9		EINAI STON KOSMOSOU
99,2	MELODIA FM 99,2		WWW.MELODIA.GR
100,3	SKAI 100,3		AKOYTE NEWS
100,9	ERASPORT
101,8	ERASPORT
102,2	SFERA			102,2
102,5	NITRO			102,5
103,7	ERT ERA_2
105,8	NETIOS,8		NEWS
+106,2	DIVA			EMAIL DIVAFM.GR

SPARTA Peloponnesoksen niemimaan eteläosa.

Kiireen vuoksi ehdin listata vain rds-asemat.  Paljon enemmän asemia
kuului.

89,7	F-L-Y RADIO 89,7	WWW.FLYRADIO.GR
	-Tuntui olevan kaupungin suosituin asema.
90,7	POLITIA 90,7		MUSIC AND NEWS
94,1	*STAR FM*		SPARTA THE FIRST SPARTIS SERVICE 941 NET
94,7	*STAR FM*		FOR U ONLY SOUTH LACONIA
-//94,1, QTH?
97,9	ANTENA NOTIAS ELLADOS
+100,1	*******			ROCK
-Rds todellakin vain 7x*!  Odottelin pitkään vaihtuisiko näyttö, mutta ei.
103,9	BEST1039		POP MUSIC
	-Tekno-mx.

73

JM
Kangasala




___________________________________________________________________________________
Tsekkaa HCDX:n uusi www sivu: http://www.hard-core-dx.com/
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
DX@xxxxxxxxxxxxx
http://dallas.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://dsl.org/copyleft/dsl.txt