[Date Prev][Date Next][Thread Prev][Thread Next][Date Index][Thread Index]
Re: Vs: [DX] clusive
Monenlaisissa uusia viestimiä käsittelevissä seminaareissa olen
minäkin kuluttanut viime vuosina aikaani.
Tutkimukset eivät tue oletuksia, joiden mukaan netti tekisi
vanhat mediat tarpeettomiksi. Kävin juuri läpi toistakymmentä
viestintäalan kansainvälistä tieteellistä aikakauslehteä etsien
artikkeleita juuri tästä teemasta. Lähinnä netti näyttäisi
pudottavan television ykkösmedian paikalta.
Painoviestinten tulevaisuus ei ole uhattuna.
Mille tahansa järjestölle lehti on jäsenten yhdysside, jota netti
ei voi korvata. Lehden lakkauttaminen ja siirtyminen pelkkään
nettijulkaisemiseen voisi olla jopa kohtalokasta SDXL:lle.
Sen sijaan voidaan kyllä kysyä miksi SDXL julkaisee nettiaikana
kahta lehteä? Clusive perustettiin aikoinaan nopeuttamaan
uutisten ja lokausten välitystä, kun kuukausittain tai kesällä
kahden kuukauden välein ilmestyvässä lehdessä oli pahimmillaan
2-3 kuukauden uutisviive.
Mielestäni voitaisiin harkita clusiven siirtämistä nettiin ja
RM:n muuttamista aikakauslehtimäisemmäksi kokoavaksi tilasto-
julkaisuksi. Eli netticlusiven lokaukset ja uutiset ilmestyisivät
koottuna RM:ssä. Tämä on nykytekniikalla helppo toteuttaa.
Olen usean kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että paperi-
lehti on kuuntelutilanteessa ylivoimainen käyttöliittymä.
Usein jo pc:n näytön aiheuttamat häiriöt tekevät mahdottomaksi
sen käytön kuuntelutilanteessa. En myöskään lämpene ajatukselle,
että WRTH:n cd-rom-versiota luettaisiin pc:ltä kuuntelutilanteessa.
Kirja on ehdottomasti parempi. Puhumattakaan sitten esim.
peditionista jossain metsän kätkössä, minne ei välttämättä edes
ole nettiyhteyttä.
Jos RM:ssa olisi kootut lokit ja uutiset pitkältä ajalta,
tarvitsisi netticlusivesta printata paperille vain muutama sivu
esim. peditionia varten.
Nykymuotoinen clusive on toki hyvä, mutta erittäin usein on
ollut tilanne, että se ei nopeudessa pärjää netille, vaikka on
aikoinaan perustettu nimenomaan nopeuden vuoksi.
Monta kertaa on viimeisen 5-7 vuoden aikana sattunut,
että tiedon uudesta asemasta, taajuudenmuutoksesta, erikois-
lähetyksestä tai Es-keleistä on saanut netistä lähes reaali-
ajassa.
Olen toki valmis tilaamaan clusiven edelleen ensi vuonna,
jos ilmestymistä päätetään jatkaa, mutta mielestäni siitä
pitäisi saada aikaan nettiversio. Pelisäännöt sen
toimittamiseksi varmaan saadaan kehitettyä.
JM
Kangasala
JPI:
> Olen itse ollut parissa seminaarissa jotka käsittelivät laajasti
> nykyviestinnän mahdollisuuksia. Tuntuu siltä, että kannattaa lähteä mukaan
> uusiin kanaviin, kuitenkin unohtamatta vanhoja kanavia. Näin tietenkin
> katetaan mahdollisimman hyvin koko kenttä.
> Clusive lokausten laittaminen tälle areenalle on kannatettavaa, siitä
> hyötyy kaikki kuuntelijat, eniten ne joille ei tule Clusivea.
_______________________________________________
DX mailing list
DX@xxxxxxxxxxxxxxxx
http://www2.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________
Copyright (c) 2000 Hard-Core-DX.com
Permission is granted to copy, distribute and/or modify this document under the terms of the GNU Free Documentation License, Version 1.1 or any later version published by the Free Software Foundation; with no Invariant Sections, no Front-Cover Texts, and no Back-Cover Text. A copy of the license is available in http://www.gnu.org/copyleft/fdl.txt.